keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Valkoinen lastenvaatteissa ja vähän muutakin infoa

Meiltä on paljon kyselty sitä että miksi ihmeessä käytämme paljon valkoista väriä lasten vaatteissa. Moni kun asettaa valkoisen värin lasten vaatteissa sinne ehdottomasti ei listalle. Isoin syy miksi käytämme valkoista on se että rakastamme valkoista, jos se on jollekkin jäänyt epäselväksi ;) . Valkoinen on ihana raikas väri ja helppo yhdistää monien vaatteiden kanssa.



Syy miksi valkoista väriä paljon "pelätään" on se että siitä näkyy lika helposti. Omien kokemustan mukaan samalla tavalla se lika näkyy myös vaaleanpunaisessa, vaaleansinisessä tai muissa vaaleissa väreissä. Mutta se mikä tekee eron valkoisen ja näiden muiden värien kanssa on valkoisen puhdistettavuus. Valkoisesta vaatteesta saa lian paljon helpommin pois kuin muista väreistä, valkoiseen voi huoletta sipaista vaikka kloriittia tai jotain muuta tujua tahranpoistajaa ilman että tarvitsee olla väreistä huolissaan. Itse olen onnistunut tahran lisäksi poistamaan myös värin sappisaippuallakin ihan ilman valkaisuainetta  värillisestä t-paidasta kun en ollut tarpeeksi tarkkana. 


Suurimmalla osalla vaatteistamme pesulapun ohjeessa on pesulämpötilaksi merkattu 30 astetta. Olemme kuitenkin tehneet kaikille vaatteillemme pesutestit myös 40 asteessa ja pystymme takaamaan että vaatteet pysyvät hyvinä myös 40 asteessa. Suosittelemme että vaatteet pestäisiin käännettyinä ja ilman huuhteluainetta. Poikkeuksen huuhteluaineen käyttösuosituksessa tekevät pilkkuvaatteet. Pilkkuvaatteet ovat 100% puuvillapopliinia ja niille suosittelemme huuhteluainetta koska se tekee kankaasta pehmeämmän ja helposti siliävän pesun jälkeen. Huuhteluaineen kanssa jopa pelkkä ravistelu riittää suoristamaan tuotteen ;) Sukkahousut ovat tuotteistamme ehkä ne, jotka joutuvat kovimmalle kulutukselle. Niin oman merkin sukkahousuille kuin sukkahousuille ylipäätänsä suosittelemme aina pesua nurinpäin käännettynä. Näin sukkahousujen käyttöikä pitenee ja ne pysyvät pitkään hyvinä. Emme suosittele tuotteillemme kuivausrummun käyttöä. Kuumat lämpötilat kutistavat tuotteita ja katkovat kuituja elastaania sisältävistä vaatteista, lisäksi kuivausrummun käyttö kuluttaa vaatteita ja sitä kautta lyhentää käyttöikää/tekee vaatteen nopeammin kuluneen näköiseksi.
Vaikka käytämme esikutistettua materiaalia niin silti puuvillaa sisältävät tuotteet kutistuvat aina hieman pesussa, joten se kannattaa huomioida kokoa valitessa.






Puhtaan valkoisia kesähetkiä!

Ei kommentteja: